Festivo-Porkan toimitusjohtajaksi DI Hanna Miettinen

Festivo-Porkan uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Hanna Miettinen. Miettisen erityisosaaminen liittyy muutosjohtamiseen, ja hänellä on vahvoja näyttöjä uudistusten läpiviennistä ja merkittävästä kannattavuuden parantamisesta tehdastuotannon ympäristössä.  Miettinen on materiaalitekniikan DI Tampereen yliopistosta.

Festivo-Porkan uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Hanna Miettinen. Miettisellä on takanaan yli 20 vuoden työkokemus tamperelaisen metalliteollisuusyritys Ata Gears Oy:n palveluksessa, jossa hän on toiminut muun muassa myynnin ja hankinnan tehtävissä. Vuodesta 2018 alkaen Miettinen toimi Ata Gearsin toimitusjohtajana.

– Olen saanut kulkea merkityksellisen polun Ata Gearsin palveluksessa. Koen olevani nyt valmis vastaanottamaan uusia ammatillisia haasteita. Festivo-Porkassa kiinnostukseni herätti vahvaan brändiin, laadukkaisiin tuotteisiin ja monipuoliseen asiakaskuntaan liittyvä potentiaali, jonka lunastaminen kuitenkin edellyttää systemaattisia toimenpiteitä tuotannon järjestelyissä, kommentoi Miettinen.

Miettisen erityisosaaminen liittyy muutosjohtamiseen ja hänellä on vahvoja näyttöjä uudistusten läpiviennistä ja merkittävästä kannattavuuden parantamisesta tehdastuotannon ympäristössä. Koulutukseltaan Miettinen on materiaalitekniikan DI Tampereen yliopistosta.

– Festivo-Porkassa on meneillään merkittäviä toimia tuotannon uudelleenorganisoinnin ja tehostamisen ympärillä. Hannan vaikuttava osaaminen ja ratkaisuhakuinen työskentelytyyli sopivat yhtiömme tarpeisiin erinomaisesti, toteaa Festivo-Porkan hallituksen puheenjohtaja Hannu Ylönen.

Toivotamme Hannan lämpimästi tervetulleeksi ja kiitämme väistyvää toimitusjohtajaa Mika Simiä hänen arvokkaasta panoksestaan yhtiön terveyttämistoimien läpiviemisessä!

Miettinen aloittaa huhtikuun aikana, ja siihen asti Mika Simi toimii yhtiön toimitusjohtajana.

Aiheeseen liittyvää

Uusi toimitusjohtaja Hanna Miettinen haluaa kirkastaa prosessit ja innostaa henkilöstön kehittämään toimintaa

Festivo-Porkan uutena toimitusjohtajana aloittanut Hanna Miettinen sanoo, että kaikki tarvittava osaaminen ja asiantuntijuus on talossa. Nyt tarvitaan vain prosessien kirkastamista ja uudenlaisia mittareita tekemiselle.

Tekniikka vanhenee, rakenne kestää – konekulman vaihdolla uusi elämä kylmähuoneelle

Asennus onnistuu parhaimmillaan puolessa päivässä, ja uuden koneen asentamisen jälkeen kylmätekniikalla on taas kolmen vuoden täystakuu.

FastFood, Café & Restaurant Expo Helsingin Messukeskuksessa – ensiesittelyssä uudistuneet linjastokalusteet

Maaliskuun puolivälissä 2025 Helsingin Messukeskus täyttyy taas ravintola-alan ammattilaisista, jotka kokoontuvat yhteen verkostoitumaan ja inspiroitumaan alan uusimmista trendeistä FastFood, Café & Restaurant Expossa.