Satu Jara on aloittanut syyskuussa projektikoordinaattorina Porkalla. Hän tuo mukanaan vahvaa kokemusta asiakaspalvelusta, projektinhallinnasta ja asioiden koordinoinnista. Aikaisemmissa työtehtävissä kehittyneet organisointitaidot ja kyky pitää useita lankoja käsissä tukevat hyvin myös uutta roolia.
Porkassa Satua kiinnosti erityisesti yrityksen vahva suomalainen maine yhdistettynä kansainväliseen ja eteenpäin katsovaan asenteeseen. Mielikuva osaavasta ja ammattimaisesta yrityksestä tuntui omalta, ja myös Porkan tuotteet olivat hänelle jo entuudestaan tuttuja ravintola-alalta.
Projektikoordinaattorina Satun tehtävä on tukea projektien sujuvaa etenemistä ja huolehtia tiedonkulusta eri sidosryhmien välillä. Työhön kuuluu muun muassa aikataulujen ja dokumentaation hallintaa, koordinointia sekä asiakaspalvelua. Tärkeänä tavoitteena on varmistaa, että oikea tieto tavoittaa oikeat ihmiset oikeaan aikaan.
Uudelta työltään hän odottaa ennen kaikkea mahdollisuutta oppia uutta, kehittää toimintaa ja päästä osaksi ammattimaista ja kehittyvää työyhteisöä. Työssä motivoivat erityisesti tavoitteisiin pääseminen, asioiden eteneminen ja onnistuneiden lopputulosten näkeminen. Myös toimintatapojen kehittäminen innostaa. Jos jokin asia ei toimi, etsii Satu sille mielellään parempaa ratkaisua.
Entisten kollegoiden suusta hänestä voisi kuulla ainakin sanat iloinen, järjestelmällinen, helposti lähestyttävä ja luotettava. Sovituista asioista pidetään kiinni ja tehtävät hoidetaan loppuun asti. Tämä luo pohjan toimivalle ja mutkattomalle yhteistyölle eri sidosryhmien välillä.
Vapaa-ajalla Satu elää monille tuttuja ruuhkavuosia, joiden keskellä roolit vaihtuvat kokista kuskiin ja pyykkäriin.
”Jokainen aamuni tarvitsee runsaasti kahvia ja päiväni suklaata”, paljastaa Satu.
Arjessa hän pyrkii kuitenkin löytämään aikaa myös ystäville ja elämästä nauttimiselle. Tasapaino työn ja vapaa-ajan välillä on tärkeää.
Projektikoordinaattori Satu Jara vahvistamaan Porkan tiimiä